Norsk bokmål versjon:
Det er mørkt. Sola har tatt en pause hos oss i nord. Det er ei underlig tid, men de fleste av oss er jo vant til det. Vi vet at sola forsvinner i slutten av november, og at den kommer tilbake i siste halvdel av januar.
Hver eneste vinter legger jeg merke til at både jeg og mange andre er ekstra opptatt av lyset når det er mørkt. Vi ser opp på himmelen: er det nordlys i kveld? Er det noen stjerner å se? Og månen, lyser den opp i mørket? Akkurat denne jula er det ikke mye månelys. Men fra 30. desember snur det, og vi får fullmåne midt i januar – ei ukes tid før sola kommer tilbake.
For noen av oss kjennes mørketida ekstra tung. Vi blitt litt mørke, tunge til sinns. Noen ser mørkt på det – kanskje på det aller meste. Det er ikke sikkert at det hjelper at sola snur, heller. Vi kan jo oppleve mørke i livet også om det er lyst ute. Mange har det slik i livene sine. Denne jula er jeg redd er ekstra tung for mange, jeg tenker særlig på dem som lever i krig, enten det er i Ukraina, i Midt-Østen, Sudan eller andre steder. Klimaendringene fortsetter, vi ser stadig hva det fører med seg. Det hviler et tungt mørke over jordkloden vår. Jeg har et lite håp om at dette mørket også vil bidra til at vi prøver å lete etter lys, eller en lysning.
Vi feirer jul i mørketida. Lysets høytid feires mens det er på det mørkeste. Vi tenner lys. I mange vinduer henger adventstjernene, som minner oss om stjerna over Betlehem, som ledet de vise menn til stedet der Jesus ble født.
Vår kristne tro er knyttet til konkrete fysiske hendelser. Vi tror at Gud har skapt den jordkloden som vi bor på, og som vi er en del av. Vi tror at Jesus ble født slik Det nye testamente forteller. Vi at han er Guds egen sønn, slik at julebudskapet også handler om at Gud kom til jorda. Og vi tror også at Jesus døde, og sto opp igjen den tredje dagen.
Det er disse faktiske hendelsene som er grunnlaget for vår tro. Når Jesus blir født, kommer lyset til jorda. Håpet som overvinner alt kommer til oss.
Hver gang vi tenner et lys, merker vi at det lyser opp rundt oss. Vi merker at det er riktig som det står i bibelverset over at mørket ikke har overvunnet lyset. For lyset vinner alltid over mørket.
Jesus er det sanne lys. Vi inviteres til å ta imot lyset, til å ta imot Jesus i livene våre. Han er den som kan gi oss håp og fremtid både for dagen i dag, morgendagen og helt inn i evigheten.
God og velsignet jul til alle!
Olav Øygard
Biskop
Nordsamisk versjon:
Juovlarohkos
Čuovga báitá seavdnjadasas, muhto seavdnjadas ii leat dan vuoitán. (Joh 1, v 5)
Lea seavdnjat. Dáppe davvin lea beaivváš váldán bottu. Lea ártegis áigodat, muhto eatnasat mis leat hárjánan dasa. Mii diehtit beaivváš jávká skábmamánu loahpas, ja ihtá fas ođđajagimánu gaskkamuttus.
Juohke dálvvi lean mun oaidnán ahte sihke mun ja olu earát beroštit erenoamážit čuovggain go lea seavdnjat. Mii geahččat albmái: leatgo guovssohasat? Oidnojit go násttit? Naba mánnu, báitá go? Dáid juovllaid ii leat mánoheahpe. Muhto juovlamánu 30:át beaivvi jorggiha, ja ođđajagimánu gaskkamuttus lea láđasmánnu – vahku ovdal beaivváš fas ihtá.
Muhtimiidda mis dovdo skábma losses áigin. Mii maid dovdat seavdnjada, losses miella šaddá. Muhtimat eai oainne čuovgga – visot dego nu seavdnjat. In dieđe leašgo ávki beaivejorggáldagasge. Eallimis sáhttá leat seavdnjat vaikko lea čuovgat olgun. Nu lea muhtin olbmuid eallimis. Mun balan ollugiidda lea lossat dáid juovllaid, mun jurddašan erenoamážit doppe gos soahti lea, juogo Ukráinas, Gaska-Nuortariikkain, Sudánas dahje eará báikkiin. Dálkkádatnuppástusat jotket, ja mii oaidnit maid dát mielddisbuktet. Eananjorbadasas lea losses seavdnjatvuohta. Mus lea uhcánaš doaivu ahte seavdnjat maiddái dahká ahte mii ohcagoahtit čuovgga, čuvggodeami.
Juovllaid mii ávvudit alimus skábman. Čuovgasa allabassi lea seavdnjadeamos áiggi. Mii cahkkehit čuovggaid. Mii heŋget adveantanástti lásiide, ja dat muittuha midjidie Betlehema nástti mii oahpistii viisáid dan báikái gos Jesus riegádii.
Risttalaš osku gullá oktii fysalaš dáhpáhusaiguin. Mii oskut ahte Ipmil lea sivdnidan eatnama gos mii ássat, ja masa mii gullat. Mii oskut ahte Jesus riegádii nu mo Ođđa testameanttas muitaluvvo. Mii oskut ahte son lea Ipmila iežas bárdni, dan maid juovlaevangelium maiddái muitala ahte Ipmil bođii eatnama ala. Ja mii oskut maiddái ahte Jesus jámii ja bajásčuožžilii goalmmát beaivvi.
Dát dáhpáhusat leat min oskku vuođđu. Go Jesus riegáda, de boahtá čuovga eatnamii. Doaivu mii vuoitá buot badjel, boahtá min lusa.
Juohke háve go mii cahkkehit čuovgga, de čuvggoda, dan mii oaidnit. Ja mii oaidnit ahte dat mii daddjo biibbalvearssas, lea duohta, ahte seavdnjadas ii leat vuoitán čuovgasa badjel. Dasgo čuovga vuoitá álo seavdnjadasa.
Jesus lea dat duohta čuovggas. Midjiide lea bovdehus váldit vuostá čuovgasa, váldit vuostá Jesusa min eallimii. Son addá midjiide doaivvu ja boahtte áiggi, maiddái otnážii, ihtážii ja gitta agálašvuhtii.
Sávan buori ja buressivdniduvvon juovlabasiid buohkaide !
Olav Øygard
Bisma
Kvensk versjon:
Jouluharttaus seurakunnan lehile.
Valo loistaa pimmeyessä, pimmeys ei ole saanu sitä valthaansa (Joh 1, v 5)
Oon pimeää. Aurinko oon ottanu pausin täälä meilä pohjaisessa. Se oon ihmheelinen aika, mutta usheimat meistä olema jo tottunheet siihen. Tiiämä ette aurinko katoaa novemperikuun lopussa, ja ette se pallaa januaarikuun puolenvälin jälkhiin.
Joka talvi huomaan, ette mie ja moni muu olema erikoisen kiinostunheita valosta ko oon pimeää. Kattoma taivasta: Oonko tänä iltana taivhaanvalkkeet? Näkkyykö mithään tähtiä? Ja kuu, tuoko se valoa pimmeytheen? Juuri tänä jouluna ei ole paljon kuunpaistetta. Mutta 30. joulukuusta lähitten kuu lähtee taas kassumisheen, ja tullee täysikuu januaarikuun puolessavälissä – noin viikkoa ennen auringon palluuta.
Joileki meistä pimeänaika oon erikoisen raskas. Meän mielentila muuttuu vähän tummaksi ja raskhaaksi. Jokku kojethaan synkkiä ajatuksia – jokka joskus tunttuu valtaavan kaiken. Eikä se ole varma ette aijankäänet auttaa. Methän voima kokea pimmeyttä elämässä vaikka ulkona oonki valosaa. Moni kokkee näin omissa elämissä. Pölkkään pahoin ette tästä joulusta voi tulla erikoisen raskas monele. Ajattelen erityisesti niitä jokka elläävät soassa, olkhoon se sitten Ukrainassa, Lähi-Öystässä, Sudanissa tahi muuala. Kliimanmuutokset jatkuvat, ja met näjemä jatkuuvasti mitä se tuo mukana. Raskas pimmeys leppää meän maapallon yllä. Minula oon pieni toivo siitä, ette tämä pimmeys kans eesauttais siihen, ette hakisimma valoa, tahi välättystä.
Vietämä joulua kaamoksessa. Valon pyhäpäivää vietethään pimmeimpännä vuoenaikana. Sytytämmä valoja. Monessa ikkunassa henkkaa joulutähti, joka tuo mielheen Beetlehemin tähen, joka ohjas viishaat miehet kohtheesseen jossa Jeesus syntyi.
Meän kristilinen usko liittyy konkreettishiin fyysishiin tapattumhiin. Uskoma ette Jumala oon luonu maapallon jolla elämä, ja josta olema ossaa. Uskoma ette Jeesus syntyi niin ko uuessa testamentissa muistelhaan. Uskoma ette hän oon Jumalan oma poika, niin ette joulusanoma kans muistelee siitä ette Jumala tuli mailmhaan. Ja met uskoma kans ette Jeesus kuoli, ja ette hän nousi kolmantenna päivänä kuoleista.
Net oon nämät toeliset tapattumat jokka oon meän uskonon perusta. Ko Jeesus synttyy, valo tullee mailmhaan. Toivo joka voittaa kaiken tullee meile.
Joka kerran ko sytytämmä valon, met huomaama ette meän ympäristö täyttyy valosta. Huomaama ette se oon oikhein niin ko raamatun värsyssä lukkee, ette pimmeys ei ole saanu valoa valthaansa.
Jeesus oon se toelinen valo. Meät kuttuthaan ottamhaan vasthaan valon, ottamhaan vasthaan Jeesuksen meän elämissä. Hän oon se, joka voi anttaa toivoa ja tulleevaisuutta sekä tälle päiväle, huomiselle ja aina ikuisuutheen saakka.
Hyvvää ja siunattua joulua kaikile
Olav Øygard
Pispa